Hannu Wegelius

Teatterinjohtaja Hannu Wegelius ohjasi Mikin Vintin ensimmäisen näytelmän SamaSakeaElämä v 1997. Wegelius toimi tuolloin Kemin kaupunginteatterin johtajana (1994-97) ja innostui ajatuksesta tehdä Mirjam Kälkäjän runoista ja sanoittamista lauluista näyttämöllinen kooste. Häntä kiinnosti myös tehdä talkootöitä harrastajanäyttelijöiden kanssa. Näytelmän lauluista mm Kalkki Papin laulut ovat hänen säveltämiään ja harjoitusten kestäessä hän sävelsi laulun Sirkusvalssi. Hän myös esiintyi näytelmässä, laulaen Unni Nikkisen sävellyksen Oi maa. Näytelmän musiikin ohjasi Tarja Vanhala.

Näytelmän saama vastaanotto Torniossa Seminaarin koululla ja muualla yllätti uudet teatterintekijät. Esityksellä vierailtiin Rovaniemellä ja Kemissä – ja Kemin kaupunginteatterin iso sali myytiin viimeistä sijaa myöten täyteen. Mikin Vintin teatteritoiminta alkoi innostuksen ja onnistumisen hyvissä merkeissä.

Hannu Wegelius oli 1966 mukana Arvo Salon ja Kaj Chydeniuksen legendaarisessa Lapualaisoopperassa. Hän toimi teatterinjohtajana eri puolilla Suomea, viimeksi Vaasassa, Rovaniemellä ja Kemissä. Hän on myös kirjoittanut näytelmiä ja näytellyt filmeissä. Monille lapsille hänen äänensä oli tuttu radion satulukijana. Hannu Wegelius kuoli 5.8.2001 60-vuotiaana.

Ohjaajan sana SamaSakeaElämä-käsiohjelmassa
Teatterin johtaja ja ohjaaja Hannu Wegelius:

Kun Mirjam kevättalvella 1997 kysyi lähtisinkö mukaan tekemään esityskokonaisuutta hänen vanhojen tekstiensä pohjalta, vastasin ilman muuta kyllä. Tilaisuutta työskennellä kolmannen kerran hänen kanssaan ei voinut jättää käyttämättä. Aikaisemmat yhteiset projektimme olivat Kalkkipappi 1988 ja naismonologit Tulena ja aurinkona 1992, Rauni Kaskinevan upeasti tulkitsemana.
Tämän prosessin aikana ole tutustunut moniin uusiin ihmisiin, uusiin ystäviin. Minusta on hienoa olla mukana tässä innostuneessa ja paneutuvassa, lämmittävässä porukassa. Kiitos Mirjam, kiitos kaikki esiintyjät, muusikot äänimiehet ja se muu ahkera taustajoukko, joka on puurtanut näkymättömissä katsojilta, tunteja laskematta!
Lämmittävimpänä palautteena, jonka ohjaaja voisi saada oli, kun Ville-poika eräässä iltamyöhään venyneessä harjoituksessa (vaikka olisi jo saanut lähteä kotiin) tuli kuiskaamaan, että ei hän halua vielä lähteä, koska tämä on niin mukavaa ja jännittävää. Toivon, että esityksemme lämmittää myös katsojaa!

Laulunohjaajan sana SamaSakeaElämä-käsiohjelmassa
Musiikinopettaja Tarja Vanhala:

Ilon sirusia liikkuu ympärillä ”.
Tuo lause on minulle pienten lasten äitinä tullut läheiseksi arjen keskellä. Varmasti toisetkin tiimimme jäsenet ovat löytäneet Mirjamin runoista ja laulujen sanoista itselleen omaa elämää koskettavia ajatuksia.
”SamaSakeaElämä” on ollut ja on seikkailu, innostava sellainen. Se on antanut meille osallistujille yhteisen haasteen, jossa olemme omine kokemuksinemme olleet etsimässä tulkintaa ja tunnelmia Mirjamin teksteihin sekä säveltäjien ja sovittajien musiikillisiin ajatuksiin.
Yhdessä olemme kokeneet iloa ja tuskaa. Yhdessä olemme tavoitelleet häikäistyneitä päiviä.

Teatterinjohtaja/ohjaaja Hannu Wegelius ohjasi Mikin Vintin ensimmäisen näytelmän SamaSakeaElämä v 1997.
Hannu Wegelius lennokkaasti ohjaamassa Pentti Virtalaa ja Matti Köpmania SamaSakeaElämä-näytelmässä v 1997.

Kirjailija Mirjam Kälkäjä

– Teemme teatteria iloisesti, mutta hirvittävän tosissaan, sanoin radion haastattelussa silloin alussa. Sama motto pätee Mikin Vintin tekemisiin edelleen.

Olen Mikin Vintin perustajajäsen ja kirjoittanut yhdistykselle 13 näytelmää (päivityksen aikaan maaliskuussa 2016 neljästoista on loppupistettä vailla). Ohjasin niistä kaksi ja olin Hannu Wegeliuksen apulaisohjaajana Mikin Vintin ensimmäisessä näytelmässä SamaSakeaElämä. Hannun sairastumisen vuoksi ohjausvastuu jäi lopulta paljolti minulle. Mutta taitavan ohjaajan alkuun saattama ja pitkälle valmis ohjaus oli helppo saattaa päätökseen, osuuteni oli lähinnä ”peräänkatsomista”.

Musikaali Savotoilta sukkahousuihin v 1999 lankesi jotenkin itsestään ohjattavakseni, kun olin juuri kirjoittanut ja ohjannut samantyylisen menestyneen musikaalin Tornion Pelimannikuorolle. Savotoilta sukkahousuihin kertoi sketsien ja musiikin keinoin 1960-luvusta. Näytelmässä oli runsaasti ajan musiikkia ja valtavasti roolihenkilöitä Marilyn Monroesta torniolaiseen kauppiaslegenda Kalle Kaarlelaan, Jumalan valitsemasta kansanjohtaja Vihtori Kosolasta ja nyrkkeilyn mm Cassius Claystä savottamiehiin ja torniolaisiin sukantekijöihin. Esitys päättyi ensimmäisen ihmisen laskeutumiseen kuun pinnalle ja nauhalta tuli autenttinen ääni, joka sanoi englanniksi ne kuulut sanat: Tämä on pieni askel minulle, mutta suuri askel ihmiskunnalle – ja valkoasuinen kypäräpäinen mies astui valojen maagisessa välkkeessä keittiöjakkaralta lattialle. Näyttelijöitä oli parikymmentä, mukana myös lapsia, roolintuplauksia ja puvunvaihtoja oli runsaasti. Kyllä joskus hirvitti, miten saan tuollaisen joukon esiintymään näyttämöllä edes luontevasti – mitään syvällisiä tulkintoja en edes tavoitellut. Yllätyksekseni yleisö tuli katsomaan esitystä ja piti siitä. Myös kriitikot kehuivat.

Toinen ohjaukseni Mikin Vintissä oli Meillä mielessä haitulitii vv 2001-2002, joka oli musikaali 1930-luvusta. Kirjoitin sen samaan sketsi-musiikkityyliin kuin Savotoilta sukkahousuihin. Minun oli hypättävä remmiin yllättäen ja pakon edessä, kun ohjaaja kutsuttiin toisaalle teatteria tekemään. Tämän musikaalin kirjoittamisen ja ohjauksen aikana kirjoitin myös tilattua elämäkertaa Isä Yrjö, Petsamon ja Lapin pappi – en ymmärrä, miten selvisin niistä urakoista. Mutta esiintyjät olivat jo tuttuja ja saatoin luottaa heidän sitoutumiseensa ja osaamiseensa. Rooleja oli nytkin paljon, oli Charlie Chaplin ja poliisi, rva Wallis Simpson ja Edinburgin herttua, kotimaisista ajan ilmiöistä satamajätkiä ja pirtutrokareita ja presidentinrouva Relander Suomen ensimmäistä jäänsärkijää kastamassa. Ja tietysti lavalla piipahti myös Hitler. Musiikki esitteli ajankuvaa monipuolisesti. Näytelmä päättyi talvisotaan, mutta jotenkin siitä silti jäi toiveikas ja iloinen mieli. Näytelmä oli sekin yleisömenestys.

Musikaalit esitettiin Joentalon salissa, joka oli teatterin esittämisen kannalta tosi hankala paikka meidän pienillä taloudellisilla resursseillamme. Mutta pääasia oli, että katsojat olivat tyytyväisiä.

Ohjaus on syvän näkemyksen ja kapteenin vastuuntunnon omaavan hommaa. Näyttelijät on päästettävä/opastettava tekstin sisään ja oivaltamaan, miksi tämä roolihenkilö on näyttämöllä.

Mitään koulutusta en ohjaamiseen ole koskaan saanut – ellei sellaiseksi katsota katsojan-intohimoani teatteriin ja 40 vuotta kestänyttä ohjauspestiä Varejoki Ryhmässä. Näytelmiä kirjoittaessaan koko ajan myös ”ohjaa” kokonaisuutta ja jokaista roolihahmoa.

Että näillä valmiuksilla.

Mutta kyllä se aina on ”rankka rosessi”.

Kirjailija/ohjaaja Mirjam Kälkäjä.
Mirjam Kälkäjä harjoitusten ääniteknikkona v 2009.

Taisto Yrjänä

Taisto Yrjänä oli harrastajana Mikin Vintin toiminnassa mukana alusta lähtien vuoteen 2004 saakka, jolloin muutti perheineen paikkakunnalta. Hän näytteli tuona aikana Mikin Vintin monissa näytelmissä, kirjoitti ja ohjasi näytelmän Aivan tavallinen perhe v 1993 sekä ohjasi A.R.Gurneyn kirjoittaman farssin Sylvia v 2000 ja Mirjam Kälkäjän näytelmän Lumienkeli v 2004. Ohjauksistaan hän sai yleisöltä ja kriitikoilta myönteistä palautetta. Yrjänä on pitkän linjan teatteriharrastaja. Hän on näytellyt lukuisissa näytelmissä eri harrastaja- ja ammattiteattereissa ja elokuvissa sekä kirjoittanut ja ohjannut näytelmiä myös mm Tornion kesäteatterille.

Taisto Yrjänä kuoli 6.3.2016 Nummelassa.

Käsikirjoittaja/ohjaaja Taisto Yrjänä ohjaa Lumienkeliä Hotorin salissa v 2004. Edessä Anna-Mari Vuontisjärvi (Pelttari), Maija Riihiniemi. Pirjo Kauppi ja Maija Kurtti.Käsikirjoittaja/ohjaaja Taisto Yrjänä ohjaa Lumienkeliä Hotorin salissa v 2004. Edessä Anna-Mari Vuontisjärvi (Pelttari), Maija Riihiniemi. Pirjo Kauppi ja Maija Kurtti.
Ohjaaja /kirjoittaja/näyttelijä Taisto Yrjänä ja musiikinohjaaja/laulaja/näyttelijä Tarja Vanhala Mikin Vintin ensimmäisessä näytelmässä SamaSakeaElämä v 1997.

Teatterinohjaaja Martti Kadenius

Teatterinohjaaja Martti Kadenius on ohjannut Mikin Vintille seitsemäni näytelmää vv 2006-2015: Läkkisepän onni v 2006, Pikku varpunen – Edith Piafin elämää ja musiikkia v 2007, Keisarin narri v 2008, Minä, Kirjailijatar v 2009 ja Mestari, Olavi Virran elämää ja musiikkia v 2011, Maria Jotunin Huojuva talo 2014 sekä Mirjam Kälkäjän MUKKA-olen toinen kuin tiedät 2015. Niistä jokainen on saanut innostuneen vastaanoton niin yleisön kuin kriitikkojenkin taholta.

Martti Kadenius:
Jokainen katsoja on näyttelemisen asiantuntija ”.

Tähän maailman ilmestyin Alatorniolla reilut 57 vuotta sitten. Olen tehnyt ja nähnyt teatteria yli 35 vuotta. Kaikki alkoi aikoinaan ”Pikku Pietarin Pihasta” ja ”Tataarin pojasta”.

Monet kerrat olen ajatellut, että olisiko ollut parempi jos en olisi ”sairastunut kulttuuri-nimiseen tautiin”. Teatterityön lisäksi olen eksynyt vuosien varrella myös ”oikeisiin töihin”. Tuo eksyminen on useimmille freelancereille pakon sanelema juttu. Ei silti, että se olisi mitenkään pahasta, vaan päinvastoin. Jokainen meistä ihmisistä haluaisi kuitenkin tehdä sitä mitä eniten haluaa. Minulle se on teatteri, taide, kulttuuri. Niistä ja niiden kautta hengitän ja elän. En ole jaksanut pitää lukua siitä missä ja kuinka monessa teatterissa ja paikassa olen esiintynyt. Pietari, Berliini, Riiga, Tallinna, Tukholma, Göteborg, Hampuri, Malmö, Warsova, Montreal vain joitakin mainitakseni. Suomessa paikkakuntia en ala edes luettelemaan, paitsi Tornio.

Olen ollut näyttelijänä, laulajana, ohjaajana. Käsikirjoittanut ja dramatisoinut, sekä teatterikriitikkona. Nykyisin olen vain ohjaaja.

Minulle teatteri on lihallista, ruumiillista ja aistillista. Teatterintekijät ovat kohdattavissa näyttämöllä. Elävinä olentoina jotka hengittävät ja hikoilevat. Katsoja kohtaa ohjaajan esityksen kokonaisajattelussa, sillä se on ohjaajan kädenjälki.

Eräs kollegani sanoi olevansa ”ihmisammatissa”. Se pitää niin täydellisesti paikkansa. Se on ”ihmisyyden tunnustamista. Kiinnostusta ihmisyyteen ja näyttelijyyden tunnustamisesta teatterin perustyöksi”.

Ohjaajan tärkein juttu on täyden vastuun ottaminen. Kokonaisvastuu. Se ei salli minkäänlaista lipeämistä. Se on täysin totaalista elämää. Jokaisen uuden teoksen edessä tunnen nöyryyttä ja epävarmuutta. Ihan samoja tunteita kuin näyttelijätkin. Pyrin aina pääsemään näyttelijän ”iholle”. Minun on osattava johdattaa heidät tekstin maailmaan. Minulle tuska alkaa siitä kun teos on valmis. Näyttelijät ottavat sen omiin käsiinsä. Se on heidän. Olen käynyt tarpeettomaksi. Luopuminen on aina yhtä vaikeaa.

On se ja sama työskentelenkö ammattilaisten vai harrastajien kanssa. Heidän välisensä ero on kuin veteen piirretty viiva. Ammattilainen tosin joutuu monesti ponnistelemaan saavuttaakseen samanlaisen neitsyyden.

Eri ohjaajilla on erilaiset työskentelytapansa. Itse koen olevani aika ”fyysinen”.

Minulla on rainakone päässä. Sen kanssa minä ”leikin”. Kelaan edestakaisin. Näen filmillä jokaisen näyttelijän, jokaisen kohtauksen, jokaisen lavastuksen ja valojen kohdan, missä minkin on oltava.

Ohjaajan on ymmärrettävä tekstin rytmi ja sen siirtäminen puheeksi ja koreografiaksi. Rytmi korostuu kun lisätään liikkeet. Jokainen kehon osan pitää tuntea ja tulkita rytmiä. Askeleet, siirtymiset, käsien ja pään liikkeet. Ihan kaikki ja kokonaisuus.

Ohjaajalla on valtaa, mutta sitä valtaa on osattava käyttää. Siihen ei liity arveluttavien keinojen käyttö. Ohjaajan ei tarvitse pönkittää asemaansa. Asema pysyy, kun ei erehdy sitä suojelemaan. Ohjaajan on pidettävä mielessä, että jokaisen ihmisen on saatava olla oma itsensä. Tätä taustaa vasten ilmentyy ajattelu, että näyttelijä menee roolihenkilön nahkoihin, eikä päinvastoin. Vasta tuntiessaan olevansa vapaa voi näyttelijä päästä parhaaseen lopputulokseen.

Jotta esitys on saatu käsikirjoituksesta näyttämölle, se on vaatinut valtavan paljon eri ihmisten työtä. Katsoja näkee vain sen valmiin tuloksen, mutta sen tuloksen takana on paljon ihmisiä ja tekijöitä. Ilman heitä ei olisi teatteria. Ilman näyttelijöitä ei tarvittaisi ohjaajaa. Ohjaaja on näyttelijöistä riippuvainen.

Tulin Mikin Vinttiin ensi kerran 2006. Ensimmäinen ohjaukseni oli ”Läkkisepän Onni”. Viimeinen 2011 ”Mestari”. Viisi hienoa ja upeaa vuotta Mikin Vintissä. Upeitten hienojen ja lahjakkaitten ihmisten kanssa, joiden sitoutuminen teatteriin ja sen tekemiseen on ollut monelle muullekin kuin minulle suuri ihmetyksen asia. Mutta työt puhuvat puolestaan.

Teatterina Mikin Vintti on lunastanut kovan, tinkimättömän ja ammattimaisen työn kautta oman paikkansa, ei vain torniolaisessa, vaan myös lappilaisessa kulttuuri ja teatterikentässä.
Siitä mistä erityisesti iloitsen on ikäjakauma. Lapsia, nuoria, keski-ikäisiä ja senioreita. Kaikki samassa sulassa sovussa. Tekemässä teatteria ja luomassa unohtumattomia elämyksiä katsojilleen.

Ohjaaja Martti Kadenius on ohjannut Mikin Vintille viisi näytelmää vv 2006-2011.

Teatteri-ilmaisun ohjaaja Tatu Jokinen

Olen Tatu Jokinen, Turun taideakatemiasta 2006 valmistunut teatteri-ilmaisun ohjaaja. Olen työskennellyt ohjaajana useissa harrastajateattereissa. Näyttelijänä olen toiminut Kokkolan kaupunginteatterissa, Kemin kaupunginteatterissa sekä monissa harrastajateattereissa. Mikin Vintille olen ohjannut näytelmät Tulena ja aurinkona sekä Puumerkki.

Ohjaaja Tatu Jokinen kukkasineen Tulena ja aurinkona-ensi-illassa helmikuussa 2011.